Ostin kaksi kirjaa. Toinen käsittelee niitä sataa asiaa, jotka luonnontieteellisehkösti suuntautuneen yksilön tulisi kokea ennen, kuin kuolo hänet korjaa. Toinen esittelee puolestaan niitä matkailukohteita ja -tekoja, jotka nimenomaan pitäisi nähdä ja tehdä ennen simmujen sulkeutumista ikiuneen.

Puolisko epäilee orastavaa maniaa ja arkailee tulla iltaisin kotiin, koska pommitan häntä heti kysymyksellä "Mitä tänään tehdään?!" enkä hyväksy "Ei mitään erityistä." vastaukseksi.

Tahtoisin niin kovasti "tarttua hetkeen", "elää joka päivän niinkuin se olisi viimeiseni" ja kokea kaiken nyt, heti, tänään, mieluiten eilen tai vähintään huomenna.

Mutta töistätulon, kaupassakäynnin, ruuanlaiton ja nukkumaanmenon väliin jäävässä aikaikkunassa ei ehdi hilpaista Japaniin teetä lipittämään tai edes Tampereen joukkoliikennevälineistöön tutustumaan. Lisäksi ulkona sataa jatkuvasti, en keksi animaatiolle hyvää juonta tai robotille tehtävää, meri ei jäädy, kirpparilta ei löydy hyviä lautasia särjettäväksi mosaiikkia varten, lasinpuhalluskurssi on vasta ensi vuonna, eläviin puihin ei saa kiivetä pylväskengillä, moottorikelkkasafari maksaa maltaita ja... Eikä ole kyllä luntakaan.

Vähemmästäkin tulee suorituspaineita. Tätäkin kirjoittaessa meni taas kymmenen minuuttia elämästä ohi!