Moni varmaan miettii, miten syöpäpotilaaseen tulisi suhtautua ja mitä
sanoa. Kaiketi on niin monta eri tapaa, kuin on potilaita, mutta
seuraavantyyppisten dialogien uusintoja en suoranaisesti suosittele
;-):
- Minulla on todettu syöpä.
- Jumala rankaisee sinua syntiesi tähden. Mitä pahaa olet tehnyt?
- !?#*(!)
- Minua pelottaa tämä sairaus. Entä jos kuolen?
- Sulla on aina ollut taipumusta tuollaiseen rasittavaan pessimismiin. Etkö koskaan voi ajatella positiivisesti?
- Nyyh!
- Minulla on todettu syöpä.
- Se johtuu siitä, että olet stressannut itseäsi liikaa. Ei pidä painaa
oravanpyörässä ja padota asioista sisälleen. Sen siitä saa.
- (Tsiisus.)
- Minulla on todettu syöpä.
- Aijaa, sepä ikävää. Mä tiedän kyllä mimmosta se on. Anja-täti
sai nelikymppisenä jonkun syövän, joka levisi tosi nopeesti joka
paikkaan ja se kuoli vajaan vuoden päästä.
- Miten rohkaisevaa...
- Ainoa hyvä puoli tossa sun sairaudessa on se, ettei se osunut mulle.
- (Tälle nauroin kippurassa hyvän tovin. Sanoja ei tietenkään näin
tarkoittanut asiaa, mutta kun nyt oli jo virheellisen lauseenaloituksen
vahingossa päräyttänyt ilmoille, niin minkäs muuten teet, kuin naurat.)
Näiden sijasta syöpäpotilaaseen kannattanee suhtautua tiedustelemalla
silloin tällöin (oma-aloitteisesti) mitä kuuluu ja höystämällä
sitä kannustavilla huudahduksilla. Vaikeneminen tai välttely eivät auta
asiaa. Ja jos syöpäpuhe on käynnistynyt, ei kannata yrittää vängätä
keskustelua iloisempiin aiheisiin, ennenkuin potilas on puhunut
senhetkisen suunsa puhtaaksi. (Jos ei keksi mitään sanottavaa, voi
nyökytellä ja ynähdellä myötätuntoisesti kuuloyhteyden aukiolon
merkiksi.)
Musta huumori on myös tervetullutta meikäläisen tapauksessa. ;-)
Toisaalta voi olla raskasta olla jatkuvan "suhtautumisen" ja
erityiskohtelun valokeilassa. Unohdetaan kuitenkin koko juttu aina
välillä aivan täysin! :-)
Kiitos tietysti kaikille ohjesäännön mukaista tukea minulle antaneille! :-)
keskiviikko, 24. toukokuu 2006
Kommentit