...ettei jotain hyvääkin, väittää vanha kansa, ja saattaahan tuo oikeassakin olla. Syövän hyviä puolia pohtiesssaan saa kylläkin aika lailla pinnistellä harmaita aivosolujaan, mutta jotakin sentään tulee mieleen: lähes rajattomat valtuudet hallita lähiympäristöään pikkudespoottina, ilman että lähimmäiset uskaltavat nousta kapinaan! ;-)

Nimittäin, harva uskaltaa uhmata syöpäpotilasraukan oikeutta esim. rasian viimeiseen suklaapalaan, katsottavaan TV-kanavaan tai päivällisruuan valintaan. Yleensä syöpäläinen saa myös valikoida ensin sopasta parhaat sattumat, autosta etupenkin ja sen, koska käydään nukkumaan. Kiukutellakin voi varsin liberaalisti.

Esimerkkejä despotian mahdollisuukista:

Perheenjäsen: Ajattelin, että söisimme tänään lihapullia.
Syöpäläinen: Minä haluan kalaa!
Perheenjäsen: Eikös lihapullat kuitenkin olisi ihan hyviä? Kun minulla on tässä jo oikeastaan taikinantekokin menossa.
Syöpäläinen: Mutta kun tämä on edellisen hoidon jälkeen ensimmäinen päivä, kun minun tekee mieli jotakin ruokaa! Eilenkin vielä niin yökötti...

Ja eipä aikaakaan, kun pikkudespootin halajama kalalautanen on pöydässä.

Tai:

Syöpäläinen: Ostin uudet kengät.  Ja tämmöisen kivan rannekellon. Niin, ja paidan.
Perheenjäsen: Jaa. Eikös sinulla noita tiukujakin ollut jo kolme?
Syöpäläinen: Voi olla, mutta minulla on nyt niin vaikeaa, että minun täytyy saada hemmotella hiukan itseäni jollain kivalla.
Perheenjäsen: Aivan niin, muruseni...

Huomasin tämän hyvän puolen jo edellisen taudinketaleen yhteydessä, ja huolestuneena olinkin jo seuraillut valttikorkin kuihtumista ajan vääjäämättä kuluessa. Olipa siis onni, että olen jälleen kipiänä, niin että pääsee taas täysillä kukkoilemaan. ;-)

p.s. Tämän kirjoittamisen jälkeen tuli syyllinen olo. Onkohan tullut tyrannisoitua lähimmäisistöä liikaakin? Pyysin siippaa vastaamaan omaisten puolesta käsi sydämellä. Ihan kuulemma sietokyvyn rajoissa vielä mennään. Hyvä. Voin siis edelleen nautiskella pienistä erivapauksista... ;-)