Syöpäläisellä on hyvät mahdollisuudet omia oikeudet myös vuokraleffan valintaan. Avokki suosisi historiallisesti ja yhteiskunnallisesti tiedostavana ihmisenä mielellään rainoja tyylilajeista "Keskitysleirin kauhut", "Sotamiehiä kaatuu kuin heinää Normandiassa" ja "Ruandan kansanmurha".
Sotalapsikuvaus "Äideistä parhain" on kuitenkin surullisin leffa, jonka olen saanut toisen diagnoosin jälkeen katsottua. Omassa navassa tuntuu kumminkin olevan riittävästi murhetta tuijotettavaksi meikäläisen tarpeisiin. Niinpä vuokrasimme eilisillaksikin nimestään huolimatta mukavan nukkeanimaatiopätkän "Corpse Bride". :-)
Siippa sanoi hyväksyvänsä kyllä, että katsotaan niitä julman lähihistorian tulkkeja sitten, kun remissio on edes jonkinlaisessa betongissa, joten syöpäläinen saa vielä hetken kukkoilla myös leffatunkiolla!

Hiukan nuhjuisissa merkeissä on mennyt päivä, eli aivan odotusten mukaan. Makoilua, äänikirjaa ja vähän kauan jäissä olleiden uusien kotisivujen rakentelua. Yökötyksen ohella on sentään jonkin verran apettakin mennyt alas. Hoen mantraa: kaksi kertaa jäljellä, kaksi kertaa jäljellä...