Joku on koettanut lohdutella, että meikäläisen elohan on kuin olisi raskaana: yököttää ja tekee mieli kummallisia asioita. Hmm... olisin melko pidättyväinen sytokurjuuden ja raskauspahoinvoinnin ikävyyksien rinnastamisessa, vaikka toki jälkimmäinen voi myös varsin kurjaa olla. Jo lähtökohtaisesti ollaan silti melko toisenlaisen loiseläjän kanssa tekemisissä.

Mutta näin se silti on tällä hetkellä: yököttää ja tekee mieli kummallista syömistä. Olen nimittäin kokenut viime päivinä suoranaista himoa suolakurkkuihin -appeeseen, josta en ole koskaan aiemmin pitänyt yhtään. Tosin mikä tahansa liemessä lilluva vihreä rinkula ei kelpaa, vaan himo koskee nimenomaan amerikkalaiseen malliin maustettuja kurkkusiivuja.
No, eipä haittaisi moinen ruokavaliolaajennus. Välttyisi noloilta närkkimisiltä ja suolakurkunhävitystempuilta vieraisilla. Ja toisaalta, jos himo kuolee yhtä nopeasti kuin on alkanut, niin hyvinhän tässä on ilmankin pärjätty läpi vuosien.

Tämän lystin jo läpikäyneet ovat varoitelleet, että jopa aikaisempaan herkkuruokaan saattaa tulla ylitsekäymätön vastenmielisyys, mikäli nami tarjoillaan sytostaattiyökötyksen suhteen vääränä hetkenä. Onneksi tähän mennessä olen välttynyt lempiruokieni maineen mustaamiselta. Ainoa erittäin selvä aversio on kehittynyt nimittäin sytopolilla halukkaille tarjoiltavaa eväspakkausta kohtaan. Pakkaus on hyvin perusnormaali: muovipussissa kurkunpätkä, tomsku, juustoa, kinkkua, keijunappi ja nihkeähkö sämpylä.
Ihan perusjuttuja joita muuten voi syödä ongelmitta, mutta sytopolilla yrjöt meinaavat tulla justiinsa, kun hoitaja purjehtii esille pussukoineen. Onneksi mikään ei ole helpompaa, kuin sen paketin välttäminen, kunhan tämä kohta loppuu! Ja kunhan vielä nekin pahan olon aallot hiljenevät, jotka aiheutuvat jo pelkästä kyseisen sairaalasiiven ohikulkemisesta...