Olen silloin tällöin seurannut amerikkalaisen Abraham Cherrixin (16-vuotiaan Hodaripotilaan) edesottamuksia.
Tähän mennessä tapahtunutta: Poika sairastui viime kesänä ja sai 3 kk sytoja, joista tuli hankalia sivuvaikutuksia. Tauti uusi helmikuussa ja poika vanhempineen on sittemmin päättänyt, että lisää hänet niin huonovointiseksi ja uupuneeksi tekeviä sytoja ei tule, vaan nyt luotetaan Hoxsey -terapiaan.

Keksijänsä mukaan nimetty Hoxsey -terapia koostuu mm. etikkaa ja sianlihaa välttävästä ruokavaliosta, mm. myrkyllistä kermesmarjaa, arsenikkia, maksaa, kaktusta ja lakritsajuurta sisältävästä valmisteista sekä ulostuslääkkeistä ja antiseptisistä kylvyistä. Kyseisten valmisteiden myynti kiellettiin USA:ssa hyödyttömänä ja vaarallisena vuonna 1960, jolloin äijä hilasi hoitolansa rajan eteläpuolelle Meksikoon.

Hoidon isä hra Hoxsey (jonka lääket. koulutus koostui siitä, että isukki oli eläinlääkäri) sai itse myöhemmin eturauhassyövän. Aikansa sitä omilla tököteillään hoideltuaan, totesi touhun tehottomaksi ja marssi kirurgin pakeille. Seitsemän vuoden kuluttua hän vainajoitui kuitenkin siitä huolimatta.

Sairaala ja sosiaalitoimi luonnollisesti vastustivat perheen päätöstä oikeudenkäynniksi asti. Ensimmäisessä oikeusasteessa todetiinkin, että  lääketieteestä luopuminen on heitteillejättöä, koska suunnitelmissa on selkeästi hyödyttömäksi todettu \"hoito\" ja kyseessä alaikäinen henkilö, joka ei ole vielä kypsä tekemään vastaavanlaisia päätöksiä. Lisäksi lääketieteellä on vielä valtteja hihassaan, vaikka ennuste ei priima olekaan. Abraham siis määrättiin ilmoittautumaan sairaalaan hoitoja varten.

Uusiutunutta Hodgkinia hoidetaan yhdistelmäsytostaattihoidolla, intensiivisytostaattihoidolla ja kantasolusiirrolla tai sädehoidolla tai näiden yhdistelmillä.
Jos hodarinsa aikoo uusia, kannattaa sitä mieluusti kypsytellä vähintään vuosi ennen uutta esiintuloa. Uusimisen nopeus nimittäin vaikuttaa huomattavasti ennusteeseen. Pidempään pantanneista (lapsista ja nuorista) 10 vuoden kohdalla tautivapaita on 62% ja elossa 75%. Jos tauti uusii alle yhden vuoden (kuten Abrahamin kohdalla), on tilanne synkempi. Jälleen 10 vuoden kohdalla 41% on tautivapaita ja 51% elossa. Sytostaatti- ja sädehoidoitojen jälkeen on tietysti myös myöhäishaittavaikutusten vaara, johon Cherrixin perhekin valinnassaan vetoaa.
Pelkäänpä kuitenkin, että vaikka lääketiedekään ei kaikkia paranemaan saa, huitelevat Hoxsey -terapialla vastaavat luvut kymmenen vuoden kohdalla nollassa prosentissa.

Cherrixit olivat tyytymättömiä ja valittivat toiseen oikeusasteeseen. Jossain tässä välissä otettiin röntgenkuvakin ja todettiin hodarimöykkyjen viihtyneen hyvin Hoxsey -hoitojen parissa ja kasvaneen. (Mikä yllätys!) Tämä ei kuitenkaan Cherrixejä tai toista oikeusastetta lannistanut, joka sitten päätti, että Abraham saa jatkaa Meksikon hoitoja sillä ehdolla, että se tapahtuu Mississipiläisen vaihtoehtohoidoista kiinnostuneen onkologin valvonnassa. Sädehoitoon Abraham ja perhe ovat ilmeisesti suostuvaisia.

Surullista, kuinka 16-vuotias perheineen uskoo niin vakaasti hyödyttömäksi todettuun puoskarointiin 50 %:n eloonjäämismahdollisuuden sijaan. Pää hajoo, kun tämmöisistä lukee.
Uusimman käänteen mukaan sädehoito olisi ehkä harkinnassa. En ole onkologi, enkä tunne tapaustakaan kovin tarkasti, mutta ymmärtääkseni sädehoito yksinään on vaihtoehto lähinnä hyvin varhaisasteisessa yhden imusolmukealueen Hodgkinin taudissa ja siinäkin nykyään lähinnä erään harvinaisemman alatyypin kohdalla, samoin ainoastaan aivan paikallisessa uusiutumassa.

Ennakkotapaus asiasta oli Katie Wernecke, 13-vuotias Hodgkin-potilas, jonka kohdalla oikeus päätyi huostaanottoon ensivaiheen sytostaattihoitojen läpiviemiseksi vanhempien halutessa hoitaa tytärtään kotona C-vitamiinilla! Sekavan blogin perusteella Katie näyttäisi olevan hengissä ja pulikoineen kesällä mm. uima-altaassa.

Suomesta tiedän yhden vanhan tapauksen, jossa äitee uskoi diabeteksen hoidossa kuhnepyttyyn insuliinin sijasta ja kylvetteli poikaa kaikessa hiljaisuudessa sillä seurauksella, että tenava kuoli kotvan kuluttua.
Jehovan todistajien (jotka siis eivät hyväksy verensiirtoja) lasten kyseessä ollessa tehdään pikahuostaanotto, mikäli verensiirrot ovat tarpeellisia. Luultavasti Hoxsey -hoidon (tai vastaavan) salliva tilannekaan ei olisi täällä mahdollinen.

Sen sijaan aikuiset saavat toki tehdä mitä mielivät. Muistan itsekin yhden aikuispotilaan, joka kuoli uskontonsa mukaisesti, kun veri ei kelvannut. Mikäpäs siinä. Ja aikuinen Hodgkinistikin saa toki ottaa C-vitamiinia tai maksa-kaktus -sekoitetta, jos tahtoo. Tämä tietysti edellyttää sitä, että potilaan kanssa keskustellaan asia kunnolla läpi, jolloin päätös perustuisi mahdollisimman paljon tietoon, eikä luuloon. Mutta jos tämänkin jälkeen potilas haluaa tehdä oman päänsä mukaan, niin aivan vapaasti vaan.

On tilanteita, joissa itsekin voisin jättää sytot väliin -en kylläkään vaihtaakseni ne C-vitamiiniin. Kuvitellaan, että minulla olisi esimerkiksi hyvin huonoennusteinen syöpä ja elinaikaa jäljellä varsin vähän. Tarjolla olisi sytostaatteja, jotka eivät tarjoaisi paranemisen mahdollisuuksia, muuta saattaisivat pidentää eloani kuukaudella tai parilla. Tämä tapahtuisi kuitenkin elämänlaatua mahdollisesti vielä tautiakin enemmän heikentävin sivuvaikutuksin. Jos olisi todennäköistä, että saattaisin palliatiivisella hoidolla elellä lopun vähän elämäni edes jotakuinkin laadukkaasti, kun taas sytoilla oksentelisin ja voisin kurjasti vähän pidempään, ei se olisi sen väärtiä.
Mutta vaikeapa se kristallipallosta on etukäteen katsoa, mikä on optimaalinen vaihtoehto...

No, jokaisella on tietysti oikeus omaan mielipiteeseen näistäkin asioista.
(Kunhan se on sama kuin minun! :D)

Antoivatkohan muuten Aabrahamille Emendiä, lääkettä joka sai päivän paistamaan omaan kemorisukasaani?