Pitkälti yli 2 viikkoa mennyt, eikä vieläkään mitään. Päätän kilauttaa
malttamattomuuksissani patologille. Ehkä hän saman talon kollegalle
valaisisi asiaa hiukan förskottiin. Esittelen asiani ja patologi kertoo
osan immunovärjäyksistä olevan vielä kesken. Hän kuitenkin lupaa katsoa
lasia vielä ja antaa alustavaa tietoa. Sekunnit tuntuvat kovasti
pitkiltä, kun langan päästä kuuluu rapinaa ja radio soittelee
taustalla. "Hodgkinin tautia tämä kyllä on", kuuluu vihdoin. Kiitos ja kuulemiin.
Kyl mää sen jo luissani tunsin, mutta silti olo on kuin olisi
kakkosnelosella kumautettu nuppiin. Eihän tää näin voi olla! Mullahan
on yksi samantapainen tauti ollut ja jotenkin ajattelin, että siinäkin
oli ihan riittävästi. Vaan eipä auta, paskanakki napsahtaa taas kun on
napsahtaakseen. Kokoan itseni ja pyydän seuraavaksi keskuksesta
lymfoomaonkologille. Sovimme ensikäynnin seuraavaksi päiväksi ja
ajelehdin kotiin pureskelemaan uutista.
keskiviikko, 26. huhtikuu 2006
Kommentit