Pitkälti yli 2 viikkoa mennyt, eikä vieläkään mitään. Päätän kilauttaa malttamattomuuksissani patologille. Ehkä hän saman talon kollegalle valaisisi asiaa hiukan förskottiin. Esittelen asiani ja patologi kertoo osan immunovärjäyksistä olevan vielä kesken. Hän kuitenkin lupaa katsoa lasia vielä ja antaa alustavaa tietoa. Sekunnit tuntuvat kovasti pitkiltä, kun langan päästä kuuluu rapinaa ja radio soittelee taustalla. "Hodgkinin tautia tämä kyllä on", kuuluu vihdoin.  Kiitos ja kuulemiin.
Kyl mää sen jo luissani tunsin, mutta silti olo on kuin olisi kakkosnelosella kumautettu nuppiin. Eihän tää näin voi olla! Mullahan on yksi samantapainen tauti ollut ja jotenkin ajattelin, että siinäkin oli ihan riittävästi. Vaan eipä auta, paskanakki napsahtaa taas kun on napsahtaakseen. Kokoan itseni ja pyydän seuraavaksi keskuksesta lymfoomaonkologille. Sovimme ensikäynnin seuraavaksi päiväksi ja ajelehdin kotiin pureskelemaan uutista.