Tänään oli siis taas myrkytyspäivä. Toiseksi viimeinen! Sessiota on taas pohjustettu mukavalla kesäloman teeskentelyllä. Kävin esim. Rönkkösen patsaspuistossa (aika hulvaton paikka!), söin uppokeitintuoreen, hyvän lörtsyn Savonlinnan torilla, missasin Imatran koskinäytöksen ja ihastelin Tammisaaren saaristoa.

Viereisessä tuolissa polilla istui kadehdittava rouvashenkilö: viimeiset rintasyöpäsytot menossa. Palkintona oli kuulemma luvassa ravintolasyömingit miniän kanssa.

Itsekin olen pohtinut sopivaa palkintoa kahden viikon päästä koittavan viimeisen sytokerran yhteyteen. Syömingit eivät oikein sovi sen perusteella, mitä olosta ja ruokahalusta aiemmin olen kokenut. Mikään aktiviteettikaan ei oikein voinnin puolesta sovi.
Jotakin materialistista sen siis olla pitäisi. Olen pitkään haaveillut oikein kunnon laadukkaasta keittiöveitsisarjasta (lopen kyllästyneenä halpispellinpaloilla nylkyttämiseen), mutta se kuulostaa aika tylsältä ja hyödylliseltä palkinnolta. Joku ihan tarpeeton, mutta hauska hömppäjuttu olisi enemmän mieleeni. Eipä vaan nyt tässä vakavassa tilanteessa ole tullut hauskaa hömppää mieleen. ;) (Ehdotuksia otetaan vastaan!)

Tiputus meni aika mukavasti ja nopeasti tällä kertaa. Jäljellä oleva käsi ja jäljellä oleva suoni kestivät kuin miehet, eikä dakarbatsiinikaan kirpaissut juurikaan. Nynnynä yleensä sekoitussuhde on 1 tippa sitä ihteään ja 3 tippaa laimentavaa keittistä, mutta nyt meni melkein päinvastoin. Tosin laukkasin kuumentamassa suonta auki maanittelevaa kaurapussia niin tiheästi, että käsi höyrysi kuin saunassa.

Muutakin pohdin nesteiden virratessa. Syövästä on tullut esille yksi uusi hyvä puoli, varmaan se paras. Olen tutustunut tämän riiviön vuoksi sekä livenä että netissä useampiin mukaviin ihmisiin, joita en terveenä porskuttajana olisi tavannut.

Uusi huonokin puoli on taas toisaalta ilmennyt. Kulmakarvat tippuu ja ripset harvenee. Niinkuin oikeastaan kaikki muutkin karvat. Kainalotkin on pitkään olleet niin silkinpehmeät ja sileät, että voisin tältä istumalta lähteä esittelemään niitä karvanpoistoaineen mainokseen! Mutta säärikarvat, ne vain jumittavat sijoillaan! Ja niistä nyt ensimmäiseksi soisi eroon pääsevänsä.  Näin on kuulemma käynyt joillekin muillekin. Että muuten on nimpal siistiä ja sileää, mutta säärissä rehottaa. Ehdotan ryhmäkannetta sytostaattitehtaita vastaan.
Tilaamani luonnonkihara ja leiskuvan punainen hiuksistokin antaa odottaa itseään. Päästä tunkee harvaa ja vaaleaa vauvantukkaa. Toivottavasti viimeinen tiputus sitten korjaa tämänkin asian. ;)

Horisontaali taitaa kutsua. Julistan tapetun madon viikon alkaneeksi.
Isi lainasi läppäriä (hölmö, kun en aiemmin älynnyt pyytää). Nyt sujuu näpyttelyt ja surffailut sängynkin pohjalta. Eipä katkea sähköinen napanuora madoltakaan.