Syöpä oli äskettäin mielessä kirpeästi, kun sain kuulla aika lailla ikäiseni henkilön ja vielä etunimikaimani kuolleen hodariinsa. Vaikka tämä on kuinka helppo ja kiva sunnuntaisyöpä, voi tähän edelleenkin kuolla. Minäkin voin.

Toisaalta totesin, etten enää pysty lietsomaan itselleni elävää muistikuvaa sitä sytojen jälkeisestä, käsittämättömästä pahoinvoinnista, joka vielä jokin aika sitten liipaistui jopa tietystä kosteusvoiteesta ja sukista. En vaikka yrittäisin. Sanonta "aika parantaa haavat" on klisee, mutta toimii.

Ja olihan jotain asiaakin. Viime postissani mainitsemani ystävä selvisi kuiville ja kotiin teholta. Jorma on paha tauti, mutta niin vain sai turpiin. Huh helpotusta! :)