Ehdin jo pitää itseäni kyynisenä, ylivaativaisena ja pinnallisena ihmisenä, mutta nyt olen ilokseni huomannut, että osaanhan minäkin olla kiitollinen pienistä asioista!
Muinaiset kiinalaiset jo nimittäin sen tiesivät, mikä elämässä on todella tärkeää. Ei, ei se ole puutarhanhoito. Eikä purjehduskaan. Se on suolen normaali toiminta.
Kaikenlaisten lääkkeiden ansiosta on suolipuoli ollut viikkokausia täysin yhteistyöhaluton ja sen kesyttäminen on ollut vaikeampaa, kuin koulussa opetettu teoria antaisi ymmärtää. Kuitulisälle, liikunnalle, juomiselle, luumuille sun muille luomukonsteille suoleni vain nauraa.
Ummetuslääkkeidenkin kanssa on ollut varsin kirjaimellisesti kova kovaa vastaan: annosteluohjeilla on varsin vähän yhteyttä siihen, mitä suoli päättää tehdä ja milloin.
Otat ohjesäännön mukaiset huikat ja odotat. Ei mitään. Otat toiset. Nnnngh! Vatsa on kipeä pallo. Pohjanmaan kautta kunnon mitallinen ja vielä toisellekin jalalle. Taas odottelua. Sitten kurinaa, murinaa, ja...PAM! Ja vielä PUM vähän ajan päästä. Siinä voipunut sytostaattirääpälekin löytää aivan uutta voimaa ja nopeutta koivistaan, ettei sairaspesää likaisi.
En enää ikinä aliarvioi ummetusongelmaisia potilaita ylimalkaisilla luumuohjeilla ja ymmärrän hyvin, miksi vanhukset keskustelevat suolen toiminnoistaan kaffepöydässä.
Eläköön pienet asiat, ne vaan oikeasti ovat tärkeitä! ;)