Huolimatta eilisestä "Kiltit tytöt joutuvat taivaaseen ja tuhmat pääsevät minne vaan ja jäävät henkiin" -teesistä, olen rohjennut olla tänään varsin seesteisellä ja laupealla mielellä.
Päivä on ollut aika mukiinmenevä. Kärmikkyysindeksikin on laskenut sen verran huomiorajan alle, ettei enää kelpaa vuorokauden nimittäjäksi.

Mutta tätähän ei oikeastaan blogissa kuuluisi sanoa, sillä eräs bloggaamisen perustarkoitushan on marista ja valittaa, oli siihen sitten aihetta tai ei! ;) Harva haluaa lukea siitä, jos jollakulla menee hyvin. Vaikka tuskinpa meikäläisellä silti yleisen mittapuun mukaan hyvin menee, joten sallittakoon optimismi tilapäisesti. ;)

Aamu alkoi heti lupaavissa merkeissä, sillä Neupogen-bingoakin pelattiin tänään viimeistä kertaa. (Eli siis osuuko piikki tunnottomaan selluliittiin vai suoraan härmoon. Jälkimmäiseen meni, mutta menköön tämän kerran.)
Sitten polkaisin reippaasti pyöritse keskustaan ja ostin lounastarpeita. Jännäsin kauheasti, riittääkö orastava ruokahalu eineen valmistumiseen saakka. Riitti! Ja otin vähän lisääkin, kun kerran hyvää oli.
Iltapäivällä vielä tein 5572 askeleen lenkin leppeissä Aurajokilaakson maisemissa. Nyt otti jo pillistä ja täytyi pysähdellä muka kuulostelemaan sirkkojen siritystä, mutta niin vain tuli kierros tehtyä.

Siksikin olin hyvällä tuulella, että sain eilisissä illanistujaisissa, joihin entinen (ja nyt taas tuleva) pomoni minut ystävällisesti kutsui, sovittua kirurgisen urani urkenemisesta jälleen marraskuussa.

Olin iltapäivästä jopa niin uhkarohkealla mielellä, että melkein lähdin katsomaan elokuvaa "Aika lähteä" (kolmikymppisen syöpäpotilaan kuolemantuomio). Onneksi se mielenhäiriö meni kuitenkin ohi! Vaan eipä Vietnamin sota -doku sen sijalla ollut mikään iloittelu myöskään.

Pikaistuksissa tein myös joitakin tarmokkaita päätöksiä kunnon kohotuksen ja sivistymisen suhteen, kuten "sädehoitoihin en mene konevoimin, ellei ole pää kainalossa", "kertaanpa joutessani lukion fysiikan ja kemian", "heti huomenna ryhdyn taas harjoittelemaan solmuja ja instrumenttien käsittelyä" ja "ruostuneelle venäjänkielellekin voisi jotain tehdä".

Nyt istuskelen japanilaisella parvekkeellani. On pimeää, mutta lämmintä. Lyhdyssä palaa tuli, teemukillinen höyryää vieressä... aah. :) Mutta eipä hätää. Jos joku on varmaa niin se, että syöpäisen hyvä tuuli ei kerralla kauan kestä. ;-) Kyllä minä tästä jo huomiseksi tokenen...