Siis jos joku kysyy, mitä minulle kuuluu. Syöväkkeelle ei tietääkseni kuulu mitään. Unohdin tosin mennä elokuussa verikokeille -muutenhan vihulaista ei enää kontrolloida. Ensi viikolla pitäisi yrittää uusia tämä erhe.

Mutta on meikäläisessä taas ollut uusi kasvannainen. Sellaista aktiivista laatua, joka potki kylkiluihin! Paranin vaivasta 12.10. kun pikkuinen Otto Sakari putkahti maailmaan koko 50cm:n ja 3300g:n komeudessaan. (No, ei nyt ihan putkahtanut. Kyllä siinä aika paljon sai töitä tehdä ja tuskissa kiemurrella. ;) Aika jännä, että meikäläisessäkin joskus kasvaa muutakin kuin syöpää, ja varsin onnistuneelta näyttää mielestäni lopputulos näin ensikertalaiselle. Kilttikin on pikkuvesseli ja kasvaa niin, että kohisee, vaikka panikoinkin maidon riittävyydestä alkuun. Toivottavasti nyt vain pysyvät ne pahatapaiset kasvannaiset loitolla, että emo ehtii seurata poikasensa vaiheita mahdollisimman pitkään! Surku on kyllä sitä, että Oton vaari ehti kuolla näkemättä lapsenlastaan.

Tässä Otto makoilee, ja vaikuttaapa kohtuullisen tyytyväiseltäkin. Täysin objektiivisesti arvioiden maailman suloisin vauva, eikö niin?

Ja jotta jälkikasvu saisi siveellisen syntymän, päätimme myös rekisteröidä parisuhteemme heinäkuussa Islannissa. Koeaikaa ei ollutkaan kuin vaatimattomat 10 vuotta, joten ei ainakaan tullut ostettua sikaa säkissä. Ja koska kummassakin alkaa olla jo käytön jälkiä, ei kauppaankaan kai enää voi palauttaa. Rouvana olo on kyllä varsin mukavaa sekin. :)

Tuore aviopari Kopavogurin maistraatissa. Fotoaparaatti unhottui hotelliin, mutta onneksi seremonian toimittajalla sattui olemaan kamera hetken taltioimiseksi. Vihkitodistus peittää strategisesti pullottavan mahan, ettei ihan shotgun weddingiltä näyttäisi. ;)

Jotta hyvin menee, mutta menköön! :)