Sairaslomalaisella on aikaa surffailla, joten laajensin tajuntaani keinotekoisten makeutusaineiden ihmellisessä maailmassa ja pohdin lukemani perusteella jälleen yhtä "syöpämyyttiä".

Triviatietona mainittakoon ensin, että vanhin keinotekoinen makeutusaine, sakariini, on sattuman kautta syntynyt keksintö. Kemisti ja lääkäri Ira Remsen sattui nimittäin nuoleskelemaan sormiaan vuonna 1879 erään kivihiilitervajohdosten kanssa viettämänsä päivän jälkeen ja totesi ne oudon makeiksi. Tuo makeus johtui huonosti pestyihin käsiin jääneestä hapettumistuotteesta, jonka Remsen myöhemmin nimesi sakariiniksi.

Aspartaami on vähäkalorinen, 200 kertaa sokeria makeampi makeutusaine. Sen löysi kemisti James Schlatter vuonna 1965 jälleen sormia nuoleskelemalla, yrittäessään kehitellä mahahaavalääkettä! (Kummaa porukkaa nuo kemistit, kun eivät osaa töissä pitää nakkejaan pois suustaan!)

Elimistössä se hajoaa asparagiinihapoksi, fenyylialaniiniksi sekä metanoliksi, joita kaikkia esiintyy luonnostaankin ravinnossa ja ihmiselimistössä. Vähäinen metanolimäärä myöskin hajoaa ja poistuu aineenvaihdunnan tuloksena elimistöstä nopeasti.

Aspartaami on ollut markkinoilla yli 20 vuotta ja aspartaamin sekä sen hajoamistuotteiden turvallisuutta on tutkittu runsaasti sekä eläimillä että ihmisillä sekä ennen hyväksymistä markkinoille, että sen jälkeen löytämättä vakuuttavia todisteita siitä että aspartaami aiheuttaisi hyvin suurillakaan annoksilla syöpää tai vaurioittaisi DNA:ta.

Muutama aspartaamin syöpäriskiin liittyvä tutkimus on kuitenkin herättänyt huolta makealle persossa ihmiskunnassa.

15 vuotta aspartaamin hyväksymisen jälkeen USA:ssa sai julkisuutta rottakokeeseen nojannut artikkeli, jonka mukaan aivosyöpätapaukset ovat lisääntyneet yhtä jalkaa aspartaamin käytön kanssa. Artikkelin johtopäätökset olivat kuitenkin tiedeyhteisön mukaan hätiköityjä, eikä rottakokeen tulosta pystytty muissa vastaavissa koeasetelmissa toistamaan. Aspartaamin käyttö ja aivosyöpätapaukset lisääntyivät samanaikaisesti, ilman viivettä jonka syöpien kehittyminen altistumisen jälkeen vaatii. Kriitikoiden mukaan aivosyöpäriskin olisikin yhtä lailla voinut yhdistää vaikka videonauhureihin -nekin yleistyivät yhdessä aivosyöpätapausten kanssa. Myöskään tämän jälkeen ihmisillä tehty tapaus-verrokki -tutkimus aivosyöpien osalta ei näyttänyt yhteyttä aspartaamin ja aivosyövän välillä.

Vastaavaa aspartaamin käytön ja rintasyövän lisääntymisen välistä yhteyttä epäiltiin myös myöhemmin, mutta tarkastellessa ajankulua tarkemmin, todetiin, että rintasyöpä alkoikin lisääntyä jo ennen aspartaamin hyväksymistä ja taas myöhemmin väheni aspartaamin käytön muuttumatta.

Laajoja tapaus-verrokki -tutkimuksia ihmisillä on tehty myös myöhemmin, mutta niissä yleensä yksittäisen makeutusaineen aiheuttamaa riskiä ei ole pystytty erittelemään, koska keinotekoisesti makeutetuissa tuotteissa yleensä käytetään maun parantamiseksi usean eri makeutusaineen seoksia.

Reilu kymmenen vuotta sitten eräässä tutkimuksessa todettiin hyvin runsaan, sekalaisen makeutusaineiden käytön lisäävän hiukan virtsarakon syövän riskiä -samansuuruisen riskinlisäyksen aiheutti runsas kahvinjuonti ja yksi tai kaksi sairastettua virtsarakkoinfektiota. (Yksin aspartaamiin ei kyseistä riskinlisää ole voitu yhdistää.)

Viimeisin aspartaamin turvallisuutta epäilevä tutkimus tuli italialaisesta Ramazzini -keskuksesta vuonna 2005. Siinä rottapopulaatioille syötettiin rehun mukana aspartaamia ja todettiin erityisesti naarasrotissa hiukan tavallista enemmän lymfoomia, leukemioita, virtsaelinten syöpiä sekä molemmilla sukupuolilla ääreishermojen kasvaimia.

Mm. EFSA (European Food Safety Authority) pyrki arvioimaan tulosten luotettavuutta. Työryhmän mukaan tutkimuksessa on heikkouksia, jotka asettavat sen tulokset kyseenalaiseksi. Erityisesti rottien keuhkoissa ja muissa keskeisissä elimissä esiintyneitä kroonisia tulehdusmuutoksia sekä joidenkin kasvaintyyppien diagnoosien virheellisyyttä pidettiin merkittävinä sekoittavina tekijöinä. Myöskin aspartaamin annostelun ja kasvaimien esiintyvyyden väliltä puuttui selkeä annos-vaste -suhde.

Lymfoomien ja leukemioiden vähäisen lisääntymisen katsottiin liittyvän populaatiossa esiintyneeseen krooniseen infektiosairastavuuteen, joka tiedetään mainittujen syöpien riskitekijäksi. (Infektioiden syynä pidettiin mm. liian suurta rottatiheyttä/häkki, eikä yhteyttä aspartaamiannosteluun löydetty.) Virtsaelinten syöpien taas todettiin olevan aiemmin tunnetusti vain jyrsijöillä ilmenevä piirre. Ääreishermostokasvaimien vähäisesti lisääntyneen määrän vuoksi päätettiin tehdä mm. kudosopillisen diagnoosin varmistavia lisätutkimuksia.

Kaikenkaikkiaan työryhmä ei nähnyt syytä muuttaa aspartaamin käyttöohjeita tai suositeltua maksimiannosta (40mg painokiloa kohti päivässä), joka harvoin ylittyy runsaastikaan keinotekoisesti makeutettavia tuotteitakaan käyttävillä.

Aspartaami ja muut "tekomakeat" taitavat jatkaa kuluttajien päiden vaivaamista tulevaisuudessakin jopa mitä merkillisimmiksi salaliitto- ja aivovaurioteorioiksi asti. Itse taidan kuitenkin jättää syyttämättä aspartaamia pineosytoomastani tai lymfoomastani ja edelleen vähentää E951:llä sokerinkäyttöäni, vedoten siihen, että aineen syöpäriski vaikuttaa tähän mennessä tehtyjen asiallisten tutkimusten ja katsausten perusteella hyvin vähäpätöiseltä tai jopa olemattomalta. Sen sijaan liikalihavuus on yhdistetty moniin eri syöpiin ja sairauksiin varsin vahvasti. (Ja mullahan on jo syöpä, joten hittojakos tässä enää yhdestä aspartaamista välittämään... ;-)

Kiinnostuneille asiallisuuteen pyrkivää lisätietoa:

Annals of Oncologyn katsausartikkeli vuodelta 2004 käsittelee laajemminkin muitakin keinotekoisia makeutusaineita ja niiden turvallisuutta.

EFSA:n tiivistelmä Ramazzini -keskuksen tutkimusta koskien.

Suomeksi Eviran (Elintarviketurvallisuusviraston) yhteenveto aspartaamista.